Vapaan agendan koulu?

Onko kiire pakollista ja välttämätön (koulunkin) paha? Vai onko se valitsemamme mielentila? Mielentila, joka kylläkin syntyy helposti sitä ruokkivassa ympäristössä.

Aloin juuri lukea Pekka Pirhosen kirjaa No agenda club - Elä väljästi. Kirjassa kerrotaan siitä, miten meidän kannattaisi varata elämässämme, niin töissä kuin kotonakin, tilaa olemiselle tässä hetkessä ilman suunnitelmia ja paineita. Sellaista aikaa, jolle emme aseta vaatimuksia, vaan joka tuo tilaa luovuudelle ja läsnäololle. Tätä aikaa Pirhonen kutsuu no agenda -ajaksi, vapaan agendan ajaksi.. No agendaa voitaisiin nähdäkseni kutsua myös läsnäoloksi tässä hetkessä tai toisen aidoksi kohtaamiseksi, sisimpänsä kuunteluksi. Pirhosen mukaan maailmassa kaivataan sekä "yes agenda" -aikaa, suunnitelmia ja niiden toteuttamista, että tätä "no agenda" -aikaa, joka luo tilaa kaikelle uudelle syntyä. Joka tapauksessa kirjassa on sivuilla 46-47 koulua koskeva mielenkiintoinen kuvaus, jonka lainaan tähän. Tällaisessa koulussa haluaisin olla töissä:

"Koulut ovat tiukan agendan ja ahdistavan oppimiskilpailun pesiä. No Agenda -koulussa tavoitteena ei ole kova opiskelu, vaan luonteva oppiminen. Perinteisen "maanantaisin on aina kello kahdeksalta matikkaa" -tuntien lomassa on sopiva määrä No Agenda -tunteja, jolloin on tarjolla monenlaista opetusta ja oppilaat valitsevat itse, mihin osallistuvat. Voi mennä sparraamaan matikkaa tai kuvaamataidon tunnille tai nettiin englannin keskustelutunnille. Opettajan ja työvälineet ovat tarjolla, opiskella saa sitä, mihin tuntee juuri nyt eniten imua; sitähän ihminen on valmis oppimaan kaikkein nopeimmin ja helpoimmin. Yes Agenda -tunnit siis huolehtivat minimiopetuksen antamisesta kaikille ja No Agenda -tunnit antavat jokaiselle oppilaalle tilan käsitellä opittua väljemmin ja oppia itseään eniten kiehtovista aineista lisää. Yes Agenda -kokeet mittaavat määrätietoista oppimista pakollisen opetussuunnitelman puitteissa, No Agenda -kokeet taas mittaavat sitä, mitä kukin oppilas on sen lisäksi halunnut oppia, oma-aloitteisesti. Kokonaisarvosanat muodostuvat näiden yhteisvaikutuksesta. Luovat  oppilaat, jotka ovat päämäärätietoisesti huolehtineet pakollisesta osasta ja sen lisäksi löytäneet jotakin itselleen tärkeää opiskeltavaa, saavat parhaat arvosanat. Tällaista päämäärätietoista luovuuttahan työelämässäkin tarvitaan, ei pelkästään pakolliset jutut hoitavia robotteja.

Tiedollisen oppimisen rinnalla koulussa opitaan sosiaalisia taitoja, myötätuntoa ja toisen ihmisen tukemista. Tiedollisen Agendan rinnalla on siis inhimillinen agenda, jota voi kutsua Hyväksi Agendaksi. Väsyneille ja turhautuneille on Hyvän Agendan kouluissa hiljentymishuone ja meditaatio-opastus saatavilla; ahdistuneille löytyy aina kärsivällinen kuuntelija ja myötäeläjä. Torkkuhuoneessa voi ottaa nokoset, ruokalasta saa välipalaa, jos aamiainen on jäänyt aamulla väliin. Mitä tahansa tatvitaankin, koulupäiviin jätetty tyhjä tila antaa sille tilaa tulla esiin ja tulla käsitellyksi. Oppimiseen saadaan valtava tehon lisäys, mutta ennen kaikkea ahdistuksen määtä romahtaa. Väljyys koulunkäynnissä vie kiusaamiselta tilan. Saman se tekee työpaikallakin, kiusaaminenhan ei rajoitu kouluihin. "

 Hmmm... En näe heti mitään syytä, miksi tavallista peruskoulua ei voitaisi vaikka heti alkaa kehittää tähän suuntaan. Kyse on tahdosta ajatella asioita uudelleen avoimin mielin. Enkä usko että tämänkaltaisessa koulussa olisi kovin paljon mainittuja "Väsyneitä ja turhautuneita" tai "ahdistuneita" oppilaita.