Maailma muutoksessa ja koulu sen mukana... Hyppää mukaan lukemaan!

lauantai 20. elokuuta 2011

Riittävän hyvä opettaja

Lainasin kirjastosta kirjan Riittävä hyvä opettaja. Kirjassa opettaja ja opettajankouluttaja Katariina Stenberg pohtii sitä, miten opettaja löytää sellaisen oman identiteetin, jonka varassa hän voi luottaa itseensä työssään, erottaa olennaisen epäolennaisesta ja tulla tietoiseksi työhönsä ja työskentelytapoihinsa vaikuttavista taustasyistä. Oma identiteetin muodostaminen on asia, johon ainakaan omassa opettajankoulutuksessani en juurikaan törmännyt. Siis niin että sitä olisi syvällisesti pohdittu ja kehittymiselle varattu aikaa ja tilaa. Kuitenkin ilman omaa identiteettiä toimimme helposti tiedostamattamme erilaisten odotusten ristiaallokossa tuntien opettajan työhön kohdistuvat odotukset jopa ylivomaisina yrittäessämme vastata kaikkiin niihin. Moni opettaja vaihtaakin alaa työuransa alkuvuosina, etenkin ellei ole löytänyt omaa identiteettiään opettajana ja ihmisenä.

Kirja rakentuu lyhyistä teksteistä, jotka käsittelevät eri aiheita, kuten opettajan identiteettiä, reflektiota, ryhmäyttämistä, flowta, vuorovaikutusta, opettajan suhdetta yhteiskuntaan ja jaksamista. Kaikkien tekstien taustalta esiin nousee kuitenkin nimenomaan identiteettityön ja syvällisen reflektion merkitys opettajan työlle ja myös neuvoja tämän työn tekemiseen. Stenberg kirjoittaa lämpimällä ja helposti lähestyttävällä otteella ja valaisee monessa kohdassa asiaa esimerkeillä omasta tai tuttaviensa elämästä. Kirja nivoo sujuvasti yhteen suoraan lukijaansa puhuttelevaa tekstiä ja viittauksia lukuisiin tieteellisin tutkimuksiin.

Tässä vielä lyhyt ote kirjasta (s.15):
"Nähdäkseni phronesis, oppilaiden todellinen kohtaaminen ja autenttinen läsnäolo, on mahdollista vasta kun opettaja on ensin kohdannut itsensä; hän on tehnyt itselleen näkyväksi omat arvonsa, ihmiskäsityksensä ja ajatuksensa hyvästä elämästä. Kyse on siis omasta identiteetistä ja sen tiedostamisesta: kuka minä olen, mistä olen tullut ja mihin olen menossa."


Identiteetin tiedostaminen, omat arvot ja ihmiskäsitys on monesti lyhyellä aikavälillä helpompaa sivuuttaa kuin käydä tutkimaan niitä ja törmätä ehkä vähemmän miellyttäviin havaintoihin itsestään, mutta uskon sen työn aina kannattavan pidemmällä aikavälillä. 
Itsensä kanssa oleminen on antoisampaa, jos tietää kenen kanssa on. :)

tiistai 9. elokuuta 2011

Kurkistuksia tulevaisuuteen 2.-3.9.

Ystäväni on mukana järjestämässä mielenkiintoista tapahtumaa, josta ajattelin mainita täälläkin ja johon olen itsekin menossa käymään. Kyseessä on syyskuun alussa Tampereen keskustorilla järjestettävä ilmainen Tulevaisuuskylä-tapahtuma.

Tapahtuman kantava teema on kestävä kehitys ja tulevaisuudennäkymät kaupungeissa. Tavoitteena on jakaa tietoa ja tuoda yhteen eri kohderyhmien ihmisiä kuulemaan, miten voimme jokainen olla vaikuttamassa kestävän tulevaisuuden rakentamiseen elämän eri osa-alueilla.

Tapahtuman ohjelmassa on luentoja ilmastonmuutokseen, ekokaupunkeihin, talouskasvuun ja -laskuun, teknologiaan ja sekä ravintoon ja terveyteen.

Lisäksi ohjelmassa on lyhytelokuvia ja leffoja, esityksiä, arkkitehtuuria ja mahdollisuus mm. tutustua naurujoogaan, kokeilla sähköpyöriä ja vierailla eri aihealueiden teemapisteissä, jotka rakennetaan hienon paviljongin sisälle. Kuvittelisin että täällä riittäisi katseltavaa ja kokeiltavaa lapsillekin.

Kylänäkymä tarjoilee katsojalle useita rinnakkaisia tulevaisuuksia ja inspiroi oman tulevaisuusajattelun kehittämiseen.Ympäristönäkökohdat on huomioitu myös tapahtuman toteutuksessa.

Tapahtumalla on myös Facebook-ryhmä, joho voit liittyä.

Sanaa tapahtumasta saa levittää vapaasti!





tiistai 2. elokuuta 2011

Vielä mahtuu mukaan! Vapaan koulutuksen ilta 4.8.2011 Helsingissä

Tule keskustelemaan kanssamme koulutuksen tulevaisuudesta!
Vapaan koulutuksen ilta torstaina 4.8.2011 klo 17-20(21?) Helsingissä Ruoholahdessa.

Järjestäjinä Angel (Vapauden tie -blogin kirjoitaja) ja Iida Korpela (Tulevaisuuden koulu nyt -blogin kirjoittaja).
Vieraanamme on Marko Koskinen Feeniks-koulusta.

Illan ohjelmassa on vapaamuotoista keskustelua mm. seuraavista aiheista:
* Esittäytymiset
* Mitä kaikkea vapaa koulutus voisi tarkoittaa, erityisesti lasten ja nuorten kohdalla?
* Mitä ovat demokraattiset koulut? Esimerkkinä Feeniks-koulu.
* Millaista tutkimustietoa vaihtoehtoisesta koulutuksesta on?
* Miten "tavallinen" koulu voisi nykyistä paremmin huomioida oppilaiden erilaiset tarpeet ja kiinnostuksen kohteet? Esimerkkinä Marko Koskisen suunnittelema verkko-oppimisalusta.
* Keskustelua koulutuksen tulevaisuudesta, kysymyksiä ja kommentteja.

Ilta sopii erityisesti opettajille ja vanhemmille tai kenelle tahansa vaihtoehtoisesta koulutuksesta kiinnostuneelle. Ilta on maksuton ja mukaan mahtuu noin 20 nopeinta. Tarjolla on teetä ja kahvia, muutoin tarvittaessa oma eväät mukaan. Ilmoittautumiset sähköpostilla joko tulevaisuudenkoulu@gmail.com tai vapaudentie@hotmail.fi .
Ilmoittautumisen yhteydessä saat tarkemman osoitteen.
Tervetuloa!