Helsingin Sanomat 29.5.2012 kirjoitti hyvän artikkelin numeroarvioinnin ongelmista:
Numerot haittaavat oppimista.
Tutkimusten mukaan numeroarviointi
1. vähentää kiinnostusta opittavaan asiaan
2. saa oppilaan suosimaan helpoimpia mahdollisia tehtäviä
3. heikentää oppilaiden ajattelua.
Muistellessani omaa kouluaikaani näen kaikkien kolmen kohdan toteutuneen kohdallani.
Olin
lahjakas ja vähän kaikesta kiinnostunut oppilas ja pärjäsin koulussa
keskimäärin oikein hyvin. Numeroarviointi sai minut kuitenkin
kiinnostumaan lähinnä siitä, että saisin hyviä numeroita.
Lukiossa nautin
kovasti kuvataiteesta ja kävin lukiota, jossa olisi ollut tarjolla
kursseja siitä vaikka millä mitalla. Numeroiden takia taktikoin
kuitenkin niin, että lopetin kuvataiteen kurssit siinä vaiheessa kun
tajusin että seuraava yhdeksikkö pudottaisi oppiaineen keskiarvoni
kympistä yhdeksikköön. Siis jätin tekemättä sitä, mistä pidin ja missä
olin hyvä siksi, koska en halunnut täydellisen arvosanan putoavan
pykälääkään. Silti niissä aineissa, joissa arvosanani olivat skaalan
alapäästä, tavallaan luovutin enkä edes tavoitellut parempia numeroita.
Numeroarviointi ei siis toiminut kannustavana edes niissä aineissa.
Numeroarvioinnin vuoksi valitsin erilaisiin töihin aina sellaisia
aiheita tai tehtäviä, joilla varmistaisin hyvän arvosanan. Fuskasinkin
eri tavoilla melko usein, sillä numerot olivat tärkein. Ja kyllä,
kommentti "tuleeko tämä kokeeseen?" kuultiin usein suustani.
Numeroarvioinnin (tai kirjain-) vuoksi päätin kirjoittaa
ylioppilaskirjoituksissa lyhyen matematiikan, vaikka olin käynyt pitkän
matematiikan kurssit. En halunnut ylioppilastodistukseeni Magnaa
huonompia arvosanoja, enkä mielellään niitä magnojakaan.
Kaikella tällä oli
taatusti vaikutusta kiinnosukseeni opittavaan asiaan. Aika kaukana
oppimista koskevista ihanteista.
Aikuisena olen kiinnostunut monista aivan uusista
asioista ja uppoutunut niihin koko sydämestäni. Oppimisen tehokkuus on
toistuvasti hämmästyttänyt itsenikin. Aika katoaa, ei ole erillistä
"tietoa" ja "minää" joka haluaa hallita tuon tiedon, on vain tekeminen, kaikki menee
omalla painollaan ja yhtäkkiä huomaan että on kulunut tunteja. Enkä ole
kaivannut saada numeroarviointia siitä, kuinka hyvin olen oppinut tai
nyt hallitsen jonkin kiinnostuksen kohteeni tiedot. Sanallinen arviointi
sen sijaan - mihin voisin seuraavaksi keskittyä syvemmin, missä on
ongelmia, mitä voisin tehdä niille - olisi aina tervetullutta.
On
jännää, miten hitaasti numeroarvioinnin ongelmat aletaan tunnustaa ja
miten hitaasti koulumaailman arviointikäytännöt aidosti muuttuvat,
vaikka nämä asiat on tiedetty jo kauan.Tiedän, että numeroarviointi
helpottaa mm. jatko-opintoihin hakevien vertailua, mutta on vaikeaa
nähdä, kenen etua numeroarviointi lopulta palvelee, jos pintaa
raaputetaan yhtään syvemmin. Halutaanko peruskoulun jälkeisiin
opiskelupaikkoihinkaan lopulta sellaisia opiskelijoita (jollainen itse olin), jotka ovat
saaneet hyviä numeroita, mutta joilta puuttuu syvempi sisäinen
motivaatio, halu haastaa itsensä ja rohkeus tehdä virheitä ja oppia niistä?
